Bangkok Postin sivuilta löytyy havainnollinen kartta Bangkokin levottomuuksista. Aiemminkin täällä blogissa hehkuttamani “Razza-hotelli” näyttää olevan myös räminän keskellä. Razzahan sijaitsee tuolla Soi Bun Prarop -kadulla… Eli sinne ei nyt ainakaan tällä hetkellä kannata majoittua…
Vain noin neljän tunnin matkan päässä Bangkokin keskustasta sijaitsee Thaimaan lahdella Koh Sametin saari. Saaren ehdoton vetonaula länsimaisten keskuudessa ovat sen vitivalkoisesta hiekasta koostuvat lukuisat hiekkarannat. Kooltaan saari on vain muutaman neliökilometrin, joten sen voi halutessaan kiertää kävellen ympäri parissa päivässä. Saari on luonnonsuojelualue, joten kaikilta luonnonpuistoon haluavilta peritään muodollinen 200 THB pääsymaksu. Luonnonsuojelualueen statuksestaan huolimatta, on saari kuitenkin samaan tapaan kuin monet muut Thaimaan saaret, valjastettu täysin turismin käyttöön. Saaren itäpuolella olevia rantoja kansoittaa lukuisa määrä bungalow-kyliä, kun taas saaren pohjois- sekä länsipuolella olevilla rannoilla on rakentaminen ollut hieman väljempää.
Lähestyin sukellusaluksen perätuhtoa pinnan alla. Aluksen apupoika oli heittänyt koyden veteen, johon neljän hengen sukellusryhmämme pystyi tarttumaan ja vedimme itseämme kohti venettä. Virtaus pinnan tuntumassa oli kova ja meidän ja veneen välissä oli vielä viisitoista metriä matkaa ja kymmeniä pieniä meedusoja.
Matkamittari pursuaa jo Thaimaa-kertomuksia mutta what can you do man? Tässä taas lyhyt raportti maaliskuisesta Phanganin reissusta. Samoista mestoista on tullut kirjoitettua niin monta kertaa ennenkin, että yritän nyt kiteyttää vain sellaiset asiat, jotka oli uutta tällä reissulla. Lukekoot ketä kiinnostaa Continue reading ‘Bangkok-Phangan 3/2009′
Uusimmat kommentit