Crispy and hot ants!
Kämppäkavereitakin olen saanut ja monta! Olin aamulla menossa töihin ja otin ilmakihartimeni vaatekaapista, laitoin virran päälle ja näin kuinka ilma kihartimestani lennähti satoja pikku muurahaisia ympäri kylppäriäni, osa kärventyneitä ja loput eläviä. Parisataa lensi itseni päälle (suurin osa hiuksiin, tietty koska olin kuivaamassa/kihartamassa hiuksiani) ja loput lattialle ja lavuaariin. Pienen kymmenen sekunnin paniikki kohtauksen jälkeen laitoin 1+1 yhteen ja tajusin että muurahaiset olivat päättäneet rakentaa pesän mun kihartimen sisälle, enkä ollut huomannut tätä. Heh.. että sillä lailla… Tosin vaatekaapissa ei ollut muualla murkkuja ollenkaan, tykkäsivät vain kihartimesta – pinnallista porukkaa? Vai tyylitietoisia? Tukkahyvin kaikkihyvin, hehe. Siispä myöhästyin töistä. Tämän incidentin jälkeen on murkut hoideltu (thank god for bugspray!) ja ei ole kavereita sen kummemmin näkynyt. Pari hyttystä silloin tällöin, mutta muuten kaikki örkit on ymmärtänyt pysyä poissa (knock on wood..).
Archive for July, 2006
Näin sitä Olgabääkin heittäytyy pian elämän vietäväksi. Eilen, ennen kuin jäin viikoksi kesälomalle jätin töihin erokirjeen. Pian ollaan siis vapaita ja työttömiä. Irtisanomista tulikin eilen juhlistettua illalla railakkaasti, nyt se on menoa! Kun asia paljastuu täällä kotona joudun taas, kymmenettä kertaa, vastaamaan ymmäräväisen isäni murinaan ”Mitä sä sitten aiot tehdä, kun sä tuut sieltä kotiin? Häh? Kannattais vähän miettiä, hrmph. Niin. Onko sitten kiva olla kaupan kassalla duunissa, grmph? Niin…” Kannustavat vanhemmat on sitten hieno juttu, eiks jeh?
Helou taas, Katmandussa on märkää ja kosteeta, eli kaikki hyvin. Jos mä vähän kerron mitä mä täällä teen, niille jotka ei tiedä. Oon työharjoittelijana Suomen suurlähetystössä, vielä 5kk jäljellä – eli jouluksi kotiin. Suurlähetystö Katmandussa on aika pieni ja työskentelee pääasiassa kehitysyhteistyö projektien kanssa, ihmisoikeuksien ja demokratian edistämisen kanssa ja on mukana tukemassa rauhanprosessia. Eli täällä (mun mielestä) Suomi tekee paljon ja hyvää. Nyt kun on EU-puheenjohtajuuskausi niin on Suomella enemmän vaastuuta ja huomiota (täälläkin) jne. eli tapahtuu enemmän joka on aina mielenkiintoista. Mua kiinnostaa eniten ihmisoikeudet ja Nepalin rauhanprosessi – ja käytännössä olen kokouksissa ja tapaamisissa mukana ja raportoin tietoa eteenpäin, jeesailen työkavereita niitten töissä ja kohta alan kirjottaa esseetä joka ehkä ens vuonna kasvaa mun graduksi, mun mielestä tosi melenkiintoista.

Mitä olen huomannut, on että paikalliset arvostaa kyllä ulkomailta tulevaa tukea (käytännössä maa on riippuvainen kehitysavusta), ja arvostaa sitä että tänne tullaan ja tehdään hyviä asioita nepalilaisten auttamiseksi. Mutta koska täällä on niin köyhää niin paikalliset myös haluavat oman osansa rahasta – ja länkkärit maksaa kaikesta enemmän kun paikalliset. Kaikenlaista (tarkoitan ihan kaikkea) voi ostaa kaupungilla, siis kaikki on ostettavissa. Nyt kun ei ole paljoa turisteja niin kaupustelijat hyökkää kyllä nopsaa kimppuun – ja se on ihan tajuttoman ärsyttävää mun mielestä. Kerron tässä nyt vähän perus juttuja täällä olemisesta, kaupungilla liikkumisesta, ruoasta, asumisesta.

Noniin, lensin siis Munchenin ja Dohan kautta Katmanduun ja matkaan meni noin 24h. Ja lentoyhtiöistä sen verran että Quatar airways oli positiivinen ylläri, ja Finnairin porukatkin oli mukavia kun ei mukissut mun matkatavaroiden 9kg liikapainosta.. Kathmandun lentokenttä on tosi vaatimaton, mutta viisumit sai nopeesti (2kk =30USD) ja palvelu oli tosi jees. Sain jopa kaikki laukut ja olivat ehjiäkin. Härdelli alko heti kun pääsin ulos kentältä.. noin sata taxikuskia ja paikallista miestä ryntäili kaikkien turistien kimppuun tarjoten apua että saisivat tipit jne. Mulla oli onneks duunin lähettämä kuski odottamassa että ei tarvinnut heti alkuun taistella taxikuskien kanssa. On täällä paikalliset tosi mukavia ja iloisia niinkuin kaikissa matkakirjoissa luvattiinkin. Continue reading ‘Katmandusta terveisiä!’
Ennen reissua en ollut lainkaan varma olisiko mitään järkeä kirjoittaa tähän blogiin lyhyehköstä kotimaan matkasta. Nyt reissun jälkeen tuntuu kuitenkin siltä, että tämä matka jos joku on ollut ehtaa “Matkamittari–tavaraa”.

Mahdollisimman kauan, mahdollisimman kaukana? Hmm… No jos ei fyysisesti niin ainakin henkisesti! Tavoitteena on siis lähteä tuulettamaan pääkaupunkiseudulla tukkeutunutta päätä järvisuomen maisemiin. Matkaa on tarkoitus taittaa Yamaha FZX 750 -mallisella kaksipyöräisellä. Matkan varrella on tarkoitus pysähtyä eri leirintäalueiden lisäksi Ruisrockissa, Ilosaarirockissa ja tietysti mökillä. Saapas nähdä mitä tästä seuraa… Kirjoitan raportin kotiin päästyäni.
Tuli hommattua reissua varten uudet rinkat alennusmyynnistä. Jelille ostettiin Halti Green 60 F. Myyjä hehkutti sen olevan juuri naisile suunniteltu malli. Tiedä sitten mitä se tarkoittaa… Tilavuus on kuitenkin riittävät 60 litraa ja rinkka avautuu edestä, joka oli mielestämme tärkein ominaisuus. Ei sitten joudu sukeltamaan rinkkaan jonkun pikkuesineen löytämiseksi.

Uusimmat kommentit